lauantai 18. kesäkuuta 2011

Laatikoita seinälle...

Toisinaan, kun käy kylässä jossain missä on aivan ihana sisustus, iskee kotona mahdoton sisustusvimma, joka ei laannu ennen kuin sitä saa johonkin purkaa. Tällä kertaa vimma iski kyntensä kauan kaapissa odottaneisiin pikku laatikoihin....
Maalikerros pintaan ja häthätinä ehtivät kuivua kun piti päästä jo heilumaan vasaran, naulojen ja vatupassin kanssa eteisen seinälle. Vatupassi on kyllä loistava keksintö. Niin on hyllyrivi suorassa, vaikka vasaroija oliski vähä vinksallaan :D
Sitten tein pika kierroksen talossa ja haalin mukaani tavaroita tyhjiin hyllyihin. Jotain vielä täytyy muuttaa.... mutta mitä, jää nähtäväksi... Tämä helpotti jo kummasti sisustusvimmaa...


Pari vanhaa laatikkoa purkuuntuomion saaneesta mikäliehyllyhärpäkkeestä päätyi myös hyppysiini ja maalisudin käsittelyyn. Keittiöön niistä sai kivat pikkuhyllyt. Ainut huono puoli näitten laatikoiden kanssa oli se, että näiden valokuvaaminen sai mut taas toivottelemaan meidän keittiön rumat, ruskeat kaakelit hornan tuuttiin yhdessä ruman ruskeiden kaapinovien kanssa. Onneksi on haaveet kivemman värisestä keittiöstä... kaikki aikanaan. Pikku hiljaa on talo kuitenkin muuttunut enenmmän ja enemmän meidän näköiseksi, joten eipä kyllä oo aihetta valittamiselle :)

Portaikon paneelien maalauksen sain eilen päätökseen, siitä koitan ehtiä räpätä kuvia tännekkin... Eipä näytä alakerta enää saunamökiltä! Seuraavaksi lakataan portaat vähä myöhemmin kesällä tai syksyllä...

2 kommenttia:

  1. Kivat laatikot! Omanikin roikkuvat vielä seinällä ja melko laiskasti niiden "sisustusta" tulee vaihdettua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Muistelinki, että sun blogissa näin joskus vastaavanlaisia... :)

    VastaaPoista