tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pupusämpylöitä ja suklaakonvehtia

Mä löysin uusimmasta RuokaPirkka lehdestä hauskojen Pupusämpylöiden ohjeen. Tänään piti sitten kokeilla, pääsiäisen kunniaksi. Sämpylätaikinan tein taas sillä periaatteella, että mitä kaapista löytyy... Sekaan meni ainakin täysjyvävehnäjauhoja ja grahamjauhoja...


Ei ihan vedä vertojaan lehdessä olleelle kuvalle, mutta kyllä ne nyt pupua muistuttaa... tai ainakin ufopupua! :) Oli ihan helppo tehdäkkin. Pyöritellään vaan ihan tavallinen pitkulainen sämpylä. Pienemmästä taikinanpalasta pyöritellään pitkula joka tasoitellaan levyksi. Levyn toiseen päähän tehdään viilto, josta muodostuu korvat. Levy asetellaan sämpylän päälle siten, että toinen pää jää osittain sämpylän alle...
No... oli helepompi tehdä ku selittää miten tehdään... x)

* * *

Jonkun aikaa oon jemmaillu kaapissa näitä Toffifeerasioita.


Nyt ehdin toteutta kokeiluni ja tein niihin suklaakonvehtia. Sulatin maitosuklaata ja valakoosta suklaata. Sisälle piilotin palan BisBis-lakua. (yllättäen salmiakkitäytteistä!) Päälle ripottelin vielä nomparelleja. Pohjaan sipaisin öljyä, jotta konvehdit varmasti irtoaisivat.



BisBis ei harmikseni maistunut niin paljon mitä olisin toivonut. Ehkä täytyy kokeilla jotain muuta täytteeksi. Vain mielikuvitus on rajana! Muuten tuli tosi namia!


Hmm... Enää jäljellä on vain tyhjä lautanen...
:)

Ps. Taitaa olla aika monessa blogissa jo kiertänyt tuo ''Anna hyvän kiertää-haaste''? Olisko nyt uusintakierroksen aika niille, jotka haluaa sen uudestaan? Eli vielä voi osallistua haasteeseen tuossa alemmassa postauksessa oli sitten ekan kerran tai toista kertaa mukana... :)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Anna hyvän kiertää

Perjantaina sain mukavan paketin iltaa piristämään.
Paketti tuli Touhua ja töminää-blogin Maakalta.

Paketista paljastui puinen R-kirjain...
Kirjainvalinta osui ihan nappiin :)


...sekä kaunis punainen koru.


Kiitokset Maakalle!

Ja nyt on aika laittaa tämä haaste eteenpäin.
Kysehän oli siis blogeissa kiertäneestä ''Anna hyvän kiertää-haasteesta''
Joten...

Lupaan tehdä itse jotain pientä kahdelle ensimmäiselle, jotka ilmoittautuvat haluavansa mukaan haasteeseen.

Lahjan saat vuoden 2010 aikana, viimeistään siis joulukuussa.

Anna hyvän kiertää myös omassa blogissasi, eli jos ilmoittaudut tähän niin pistä hyvä kiertämään myös itse omassa blogissasi.

Voit ommella, neuloa, helmeillä, askarrella, virkata, tehdä puusta... jne

Vain taivas on rajana, kun teet jotain kivaa, millä voit uutta ystävääsi ilahduttaa.

-Sari-

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Ennen ja jäläkeen: Kuvapläjäys makuuhuoneesta ja alkovista

Makuuhuoneen ja alkovin remppa on nyt sitten valamis. Seinät maalattu, lattiassa laminaatti ruman muovimaton sijaan, kaapin ovet maalattiin ja kahvat vaihdettiin...
Nyt alakaa sitten sisusuksen parantelu sitä mukaa, kun tekee löytöjä.
Olis tarkoitus ainakin jonkinmoinen lipasto hommata makuuhuoneeseen sekä uus kattolamppu ja yövalot. Tykkään kyllä nuosta yölampuista, mutta ne ei oikein sovi haluttuun kokonaisuuteen. Haluan makuuhuoneeseen unitunnelman. Sellaisen, johon on kiva kömpiä nukkumaan.


Ennen ja jäläkeen

Mun mies teki pienet seinään kiinnitettävät yöpöydänlaatikot.

Verhoille täytyy vielä etsiä sopivan sävyistä kangasta kaveriksi. Nämä yksistään näyttävät vähän turhan pieniltä...

Alkovista, jonne meidän Ronja nyt muutti nukkumaan.
Satumaalauksen maalasin satuleikkeihin ja satuiluhetkiin :) Tästä ei siis ole tulossa perus prinsessa huonetta... ehkäpä enemmän keijukaisprinsessalle... :)
Maalaus jatkuu pöydän alle ja pöydän saa pois halutessaan. Pöydän alle piiloutuu loistavasti leluja ja sukkalaatikoita yms...


Pöydänalusverho on löytö Venäjältä. Sieltä saa aivan mielettömän ihania lakanakankaita. Myyjä vähän pyöritteli silimiään, kun halusin ostaa heti monta metriä. Ja kun hintaakin kankaalle tuli hurjat 3 euroa metri...

Lyhty tuo tunnelmaa illanhämärään. Miehen idea oli laittaa lyhty roikkumaan oikeasta puunoksasta ja sisään lamppu. Puunoksan maalasin maalauksen puuhun sopivaksi.


Näyttää hieman autiolta vielä, kun huonekaluja ja matto on hankintalistalla vasta. Niin ja verho myös... pikku ikkuna alakaa tuosta tuolin vierestä.
Ronja ei pistänyt muuttoa pahakseen. Aamuisin alkovista kuuluu iloinen mölötys ja huhuilu :)

Katossa paistaa aurinkoplafondi.

Ystäviltä vauvalahjaksi saatu Kurre laulelee unilaulut iltaisin pikku nukkujalle.

Makuuhuone ja alkovi tulee vielä muuttumaan paljon, kunhan saadaan sisutettua loppuun. Tässä välivaiheessa ollaan kuitenkin tyytyväisiä tuloksiin ja siitä on hyvä jatkaa kohti unelmakotia :)

Mukavaa viikonloppua!
-Sari-

Ps: Blogin ulkonäkö muuttui TAAS... Mieli vaihtuu ja edelliseen en ollu tyytyväinen... Ei vaan ollu aiemmin aikaa muokkailla parempaa... Jospa tällä mentäis nyt hetken aikaa taas :)

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Raparperi kätkö

Pakasteesta löytyi viime kesän raparperia.
Niistä syntyi Raparperi kätkö.


Ohje:

3 munaa
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
100g voita
1/2dl maitoa

Täyte:
n. 4dl raparperia
n. 1/2dl sokeria
1tl kanelia

Huuhdo ja paloittele Raparperi. Mausta sokerilla ja kanelilla.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vaahtoon kuivat aineet ja sula rasva. Lisää maito.
Voitele vuoka. Kaada osa taikinasta pohjalle ja ripottele raparperitäyte päälle. Peitä lopulla taikinalla.
Paista 175c n. tunti.

Päälle vielä ihanaa vanilijavaahtoa... Njam.

Ps. Makuuhuoneen ja alkovin remppa alakaa olla lopuillaan... Täytyis vielä siivota ennen kun räpsii kuvia :)

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Lisää vihreää...

Se vetää puoleensa kuin magneetti.

Sydän löytyi kirpparilta.

Ensimmäiset narsissini ikkunalaudalla.
''Ruukkuna'' on vanha talosta löydetty leipävuoka, jonka maalasin metallimaalilla valkoiseksi.
Kylkeen kirjoitin tekstin Green Garden. Tykkäsin.


Vielä vähän kirpparilöytöjä...

Tipu vihko oli niin ihana... :)

Paketillinen nenäliinoja kivalla kuvalla.
Ei näitä nenäliinoina malta käyttää... Askarteluun joutaa.

Kesäpaita...

Ronjalle takkimekko.

Eilinen ja tää päivä on menny makuuhuoneen remontissa. Uus lattia tuloillaan makuuhuoneeseen sekä Ronjan alkoviin. Jospa vihdoin saataisiin joku paikka valamiiksi!
Siitä kuvia sitten myöhemmin... :)

Hyvää viikonloppua!
-Sari-

tiistai 16. maaliskuuta 2010

W&C

Leikkasin kirjaimet huovutetusta huopalevystä vessan oveen.



Kyllä, meillä on vaaleanpunainen vessan ovi.. ja oikeastaan kaikki muutkin ovet eri huoneisiin. Lievästä vaaleanpunaisuusfobiastani huolimatta emme ole maalaamassa niitä. (Fobia tosin on lieventynyt pienen tytönpirpanan syntymän jäläkeen. Mun vaatekaapista löytyy jopa kolome vaaleanpunaista tai sinnepäin olevaa paitaa! Ja kaikki alle vuoden sisällä hankittuja!)

perjantai 12. maaliskuuta 2010

KeVät FiiLIsTelyÄ

Odotus on palkittu. Kevät on alkanu.
Vesi tippuu räystäistä, lämpömittari kipuaa plussa-asteiden puolelle ja tiekin jo pilkottaa sieltä täältä jään ja lumisohjon alta.
Ihana astua ulos ja vetää keuhkot täyteen kevääntuoksuista ilimaa.


Vipinää tuli töppösiin, kun vihdoin annoin itselleni luvan laittaa vihireät KEVÄT verhot keittiöön.
Samasta kankaasta tehty liina ilmestyi myös ruman vihireän (kansi) arkkupakastimen päälle. (yksi niistä muutoslistalla olevista tavaroista... sitten kun se mun unelmakeittiö projekti joskus toteutuu)
Liinan väri onneksi on niin pirteä, että ankea sävy jää auttamattomasti kakkoseksi.



Hetken heilahduksesta laitoin huovutetut enkelinsiivet verhon kulumaan...
No... mä en oo vielä päättäny sopiiko ne edes sinne...?

Kauppareissulla vilkuilin näkyiskö keväisiä Narsisseja missään, mutta olivat mokomat päässeet loppumaan. Mutta on mulla sentään yksi huovutettu versio! Eikä haittaa, vaikka unohtaa kastella. Jospa myöhemmin löytyisi aitojakin... Mä en aiemmin niin oo piitannu kukista, mutta jotenki nyt vain on alakanu tehdä mieli keväänkeltaisia Narsisseja... Varmaan kattellu liikaa ihania kukkakuvia teidän blogeissa... x) Gerbera, tai parikin, mulla on joskus ollu... Ne on mun lemppareita. En vaan koskaan oo onnistunu pitään niitä hengissä... Pitäis kai nekin huovuttaa, niin olis pitempi ikääsiä.


Kevät ilimestyy myös ruokapöytään. Koko talven kaapissa kevättä odottaneet lautaset pääsevät jälleen käyttöön. Nämä löytyivät täältä talosta, kun muutimme tänne. Ihastuin niihin samantien!


Vielä hetki sitten meidän lintulauta näytti tältä!


Ja nyt... koko paksu lumikerros on tipotiessään!

Tervetuloa kevät ja lämmin!!

Mukavan keväisiä päiviä jokaiselle!
-Sari-

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Siivet selkään...

...ja juoksulenkille.

Vaikka kevät tekeekin jo tuloaan hyvää vauhtia niin iltaisin pimeä vielä hiipii hyvissä ajoin.
Mulla tuppaa juoksulenkit ajoittua aina iltaan, koska päivällä ei pääse lähtemään, vaikka kuinka haluaisi kirmaista kevätaurinkoon. Näillä syrjäkylän teillä katuvalaistukseen on kuitenkin jonkin verran matkaa, joten heijastimille löytyy käyttöä.
Mulla on kaapinpohjalla lojunut sellainen tavallinen keltainen heijastinliivi, joita usein näkee lenkkeilijöillä yms... Mä vaan en oo koskaan oikein innostunu koko liivistä... Niinpä mä sain päähäni, että miksipä sitä ei voisi vähän tuunailla mieleisekseen.



Niin sai liivin heijastinnauhat kyytiä ja kaapin kätköistä kaivelin myös käyttämättömänä lojuneen valkoisen liivin. Liivistä napsin yhden taskun pois ja heijastinnauhoista leikkelin paloja, joista kokosin liivin selkään siivet. Oli pakko tehdä paloista, koska heijastinnauha oli niin kapea. Kaksipuolisella liimakankaalla liimailin palaset liivin selkään ja etupuolelle leikkelin vielä parit kiekurat heijastinnauhasta. Ompelin vielä reunoista kiinni, niin eivät tipu kesken matkan.
Siinä mulla erilainen heijastinliivi. Jospa siivet selässä vähän vauhdittais juoksulenkkejäkin ;)


Hmmm... enpä tullut muuten ajatelleeksi, mitä autoilijat mahtaa meinata, kun pimeästä heijastaa enkelin siivet...?

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Muffinsseja ja kupponen kuumaa

Vaan ei syötävässä muodossa.
Nämä tarjoavat lähinnä silmäruokaa.


Mulla on ollut kaksi eri patalappu sarjaa. Punaiset jouluksi ja vihreäsiniset kesäksi.
Sekalainen sarja sitäsun tätä. Niitä on sitten vaihdeltu keskenään.
Kunnes kyllästyin...


Aikani kaivelin tilkkupussejani, leikkailin, liimailin ja ompelin.
Laiskotti ja en jaksanut itse piirrellä muffinsseja, vaan käytin samaa kaavaa kun Tilda-kirjoissa.
Kupin asetteineen piirtelin sitten itse. Jossain kirjassa olen joskus nähnyt hieman vastaavan. Kirjassa, joka on aikoja sitten palautettu kirjastoon eikä ole sen koomin pompannut silmieni eteen.


Kaikki kankaat mitä käytin ohutta vanulevyä myöten ovat jämäpaloja sekä vanhoja lakanoita ja verhoja.
Ainut uutena ostettu on kaksipuoleinen liimakangas, joilla kiinnitin muffinssit ja kupin taustaansa.



Tämä projekti oli oikein riterapiaa kevätkaipuiselle.
Niin kai se on vain uskottava, että se kevät sieltä on tulossa, vaikka ulukona tuiskuttaa lunta koko ajan vain enemmän ja enemmän. Maaliskuu maata näyttää... toivottavasti.